Hierojalla

Piia:

Kävin tällä viikolla pitkästä aikaa hierojalla. Heti alkuun tepastellessani koko mestan halki hame sukkahousujen vyötärökaitaleen alle jääneenä oli vähän nolostunut olo.

No mutta eipä siinä, toplesina pöydälle makaamaan riuskan miehen käsiteltäväksi.

45 minuutin hartia- ja selkähieronnan aikana pääsin jonkinlaiseen nirvanaan. Hieroja oli tosi hellä! Muistan kertoja, jolloin hieronta sattuu niin paljon, että ei pysty olemaan rentona ollenkaan.  Oon kuullut, että takapuoleen tatuoiminen sattuu tosi paljon ja jotenkin saatan uskoa sen hyvin, koska sen hierominenkin oli vähä kivuliasta.

Hieronnan jälkeen kysyin, että miltä mun selkä vaikuttaa ja sain aikamoisen luennon. Ei ole kuulemma ihan kelvoton, mutta ei paljon muutakaan. Hartiat molemmin puolin tosi kireenä ja selkä ihan vinksin vonksin.Hierojan diagnoosi oli karua kuultavaa: ei kuulemma huomaa mun urheilevan juuri lainkaan. Pitäis käydä salilla ja uimassa, vesijuoksukin ois hyvä. Mähän teen näitä kaikkia! Suurimmaksi syyksi hän sitten kuitenkin päätteli huonon työasennon tietokoneen äärellä.

Oon aina ajatellut, että ergonominen työasento on vähän varttuneemmalle työväelle tarkoitettu asia. Oon jopa omille sukulaisilleni tainnut paasata siitä, miten tärkeää se on. Itseäni en ole laskenut tähän porukkaan, jonka pitää muistaa tehdä taukoliikuntaa ja istua oikein oikeanlaisella tuolilla. Ehkä ens vuonna meidän firma hankkii jumppakorttien lisäksi oikeanlaiset työtuolit, koska ei me varsinaisesti tästä enää nuoremmaksi muututa.

Koreografia

Piia:

Mulla menee täysin hermo kun jonkun perusjumpan alussa lämmitellään ja ohjaaja alkaa vetää jotain tosi koreografista aerobiccii. Ehkä vielä saatesanoilla ”tää tunti sopii myös aloittelijoille, tehdään yksinkertaisia ja rauhallisia sarjoja”. Sekoilen askeleissa ja kädet unohtuu ottaa mukaan ja suusta pääsee kirosanoja. Vähän hävettää, etten muka osaa kopioida ohjaajan liikkeitä, mutta enimmäkseen se turhauttaa. Ajatuksena on kuitenkin saada lihakset lämpenemään, mutta liian hankalien askelsarjojen takia se jää vähän puolittaiseksi. Ja nykyään menee siis jo paljon paremmin kuin ihan aluksi kun alotin ryhmäliikunnan. Silloin mambo chasse tai graver (ei mitään tietoa kirjoitusasusta) ei soittanut mitään muuta kuin hälytyskelloja. Ihan varmasti on hyvä, että liikkeet on nimetty, aloittelijalle se on vaan tosi tuskallista kuunneltavaa & sekoiltavaa.

Olin viime viikolla myös jumpassa, jossa ohjaaja puhui enimmäkseen englantia. En oo mikään ihan eilisen teerentyttö englanninkielessä, mutta mikkiin puhuttu jumppaenkku ei oo mun vahvin alue myöskään. Monen liikkeen tai sarjan alusta meni hetki ohi, kun jouduin katselemaan mistä oikein on kyse ja mikä lihasryhmä nyt tekee töitä.  

Kun lihakset seuraavana päivänä on kipeenä ja tuntuu paikoissa, joita en tiennyt olevan olemassa,  voi sitte kuitenkin kiittää hankalaa jumppatuntia. Note to myself: opettele liikkeet ja keskity, äläkä urpoile tunneilla. Äläkä herranjestas kiroile enää.

Hyötyliikunta

Marjo:

No sepäs vasta hyvää liikuntaa onkin! Kuntoplussan jutun jälkeen (fiilisteltiin siinä auttavamme kavereita muutoissa todella mieluusti) käytiin auttamassa Hanneksen kamat uuteen osoitteeseen. Voin sanoa, että hauikset kiitti seuraavana päivänä ja niin kiitti Hanneskin. Pukeutuminen muuttoa varten on aina tosi hankalaa. Varsinkin jos on viileä aamu ja menet fillarilla mestoille. Pitää olla sellaiset vaatteet, että voi tuulettaa, kun tulee kuuma ja pysyy lämpimänä, kun roudaa pihalla. Vetskarihuppari on hyvä!

Lähdin aamulla kotoa reppu täynnä lämpimiä vaatteita ja palasin takaisin siinä vaiheessa yötä kun alkoi tulla kylmä. Tässä välissä hoidettiin tosiaan se muutto, käyskenneltiin aurinkoisia reittejä kaupungilla kavereiden kanssa ja auringon laskiessa mentiin puutarhajuhliin.

Oli kiva istuskella mukavassa porukassa lyhtyjen ympäröimänä ja syödä herkkuja. Joku lämmin juoma niinku tee ois tehnyt terää, mutta onneks oli Sulo! Mun pelastajani kylmettymiseltä oli siis 2-vuotias lapsi, jonka kanssa pelasin fudista ja leikin työnnettävällä kuorma-autolla. Jossain vaiheessa olin ihan kuumissani riehumisesta. Taikatemppu.

Sulon mentyä nukkumaan olin itsekin ihan väsähtänyt ja kylmissäni. Fillarilla kotiinpäin ajaessa viima tuntui aluksi ihan piinaavalta. Muistui mieleen landelapsuus- ja nuoruus. Se, kun joka paikkaan oli pitkä matka ja jos halusi jossain käydä oli mentävä pyörällä. Joskus fillaroitiin siskon kanssa kaks talvitakkia päällekkäin uutena vuotena kymmenen kilometriä kylille notkumaan. En kyllä keksi nykyään mitään niin tärkeää, että tekisin tuon uudestaan. Tai no ehkä jos olisin jollain yltiöromanttisella tuulella ja haluaisin tehdä jonkun yllätyksen ;)

Sporttikakkoset eli KAKSITVÅ, Kuntoplus 15/2013

Marjo:

Meistä tehtiin viime toukokuun lopussa sporttijuttu Kuntoplus-lehteen joka on nyt tullut kauppoihin! Muistan, kun pyöräiltiin haastateltaviksi. Töitä oli paljon ja keskeytys tuntui ärsyttävältä. Mulla oli myös kamala nuha ja flunssa.

Ei uskallettu syödä haastattelussa kuin banaanit, koska kuvaukset oli vasta teehetken jälkeen.

Meitä haastatteli Balanssi Trainingin Katja Keränen, joka suhtautui ihanan tsemppaavasti meidän urheiluinnostukseen. Me papupadat jaksettiin fiilistellä liikuntaa niin paljon, että haastattelu venyi vielä kuvauspaikallekin. Flunssa ja kaiken maailman nihkeilyt unohtui, kun pääsi meikkinaamana hyppimään & pomppimaan Jukka Rapon kameran eteen.  

Saatiin hommat hoidettua tosi hyvällä menolla nopeasti ja hiukan jopa hengästyen. Kuvauspaikalta lähdettäessä mietittiin jo kaikkia yhteisprojekteja mitä voitaisiin tehdä Katjan ja Jukan kanssa. Päivä teki täydellisen täyskäännöksen ja muuttui yhtäkkiä kivaksi.

Tänään tuli tosi hyvä mieli, kun sain Kuntoplus-lehden luettavaksi. Pirteä fiilis näkyi todellakin kuvissa ja  sen lisäksi päästiin kertomaan, että meitä liikuttaa kavereiden muutot ja Motivuksen ryhmäliikunta!

Piia: 
Lehtijuttu oli kiva aikamatka muutaman kuukauden taakse. Hiukset oli silloin tummemmat ja siististi leikatut ts. mene kampaajalle ensitilassa. Marjon peruukkimainen hiustyyli on myös muuttunut maanläheisemmäksi. Olin myös kuvaushetkellä näköjään kiinalainen nainen. Niin paljon on muuttunut neljässä ja puolessa kuukaudessa…

Haastattelussa tajusin, että oon urheillut elämässäni todella paljon ja jollain tasolla se urheilullisuus on kulkenut mun päässä kaikki nämä vuodet, vaikka en ookaan moneen vuoteen välillä liikkunut lähes ollenkaan. Jos joskus lapsena on ollut monipuolinen urheilija ja napannut kiinni vähän jokaisesta lajista, ei tilanne enää näin kypsemmällä iällä ole välttämättä samoin. Oon ehkä jäänyt vähän jumiin ajatukseen superurheilija-minästä, joka ei ole täysin totuuden mukainen kuva. 
Nykyään urheillaan ja herkutellaan (pizzaa!) ja eletään aikuisten elämää. Urheilu on muun elämän tukena, ei enää se minkä ympärille muu elämä sijoittuu. Urheilun tai oikeammin liikunnan piikkiin voi laittaa fillarilla liikkumisen kokouksesta toiseen ja frendien muutot asunnosta toiseen. Mainittakoon, että lehtijutun ilmestymisen myötä on muuttoapupyyntöjä satanut kiitettävään malliin. Keep ‘em coming.

Kuuntelen itseäni

Marjo:

Tottakai, kun eka hehkuttaa huhkivansa 6 päivää viikossa salilla niin seuraavalla ei huvittais tehdä mitään. Sen takia on hyvä olla treenikaveri! Joku joka inspiroi sua lähtemään mukaan jumppaan, vaikka mieli olisi maassa ja haluaisit vain vajota sängyn pohjalle. Oon huomannut joskus oikeesti haukottelevani ohjaajaa odotellessa. Silloin tuntuu, ettei jaksa mitään, mutta jostain se innostus kuitenkin aina revitään.

Lähiaikoina olen korvannut sisätreenin vapaa-päivinä pitkillä kävelylenkeillä tai jollain muulla hyötyliikunnalla. Ei pidä pakottaa itseään salille jos ei oikeesti huvita. Bravuurini on raivosiivous. Muutaman tunnin jälkeen sä oot ihan hiessä, kuumissaan, paikat kiiltää ja koti kiittää. Sen jälkeen suihkuun ja joku hyvä safka ni tulee kyllä kokonaisvaltaisen hyvä mieli.

Jumpassa on joskus vähän huono omatunto, kun pyykkiä ois pitänyt pestä, tai keittiöö siivota, safkaa tehdä tai jäädä duuniin pidemmäksi aikaa. Joogassa käsketään aina kuunnella itseään ja tekemään sen mukaan miltä tuntuu. Jumpassa taas ohjaaja kiljuu unohtamaan murheet ja riehumaan täysillä. Mun mielestä kummatkin on ihan hyviä neuvoja, mut pitää toteuttaa niitä sen mukaan mikä fiilis itellä on.

Tänään teen duunii myöhään ja meen jumppaan jos ehdin. Eipä oo ainakaan huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä. Huomenna viimeistään jumppaan. Lupaus!

Personal trainer

Piia:
Sporttikakkoset kävi tapaamassa Personal trainer Emilia Takkusta. Emilia tarkisti selän ja jalan liikkuvuutta, sekä niiden hallintaa spcs-laitteella, joka muistutti lähinnä verenpaineenmittausta. Selän alle pumpattiin pieni tyyny, joka muokkaantui kehon liikkeiden mukana ja mittari kertoi mystisiä tuloksia, joita Emilia tulkitsi meille.

 Periaatteessa kaikki vaikutti olevan hyvin. Keskivartalon hallinta ihan hyvällä tasolla ja syvät vatsalihakset oli kuin olikin siellä jossain piilossa. Ensin tietenkin tunaroin, enkä tajunnu miten niitä käytetään käskystä, mutta kun Emilia neuvoi pidättämään, niin meni perille.

 Mulle selvisi, että vasen puoli on paljon kireämpi kuin oikea ja venytyksiä pitää tehdä tuplamäärä sille puolelle. Selvisi myös, että venyttelyissä revittelen ihan turhan paljon. Itse oon ajatellut innoissani, että venytän koko ajan vähän enemmän vaikka sattuu pirusti ja pian oon notkee kuin PMMP:n Mira. (Olin kerran jumpassa, jossa Mira veti itsensä ihan kaksikerroin jokaiseen ilmansuuntaan vuorollaan)

Pienoisia kauhun ja epätoivon hetkiä tuli heti perään kuntopiirissä, kun käytiin lämmittelemässä ennen sinne menoa juoksumatolla parikymmentä minuuttia. Tottumattomana juoksijana vedin ylämäkeen koko matkan, jonka jälkeen sportatessa oli tasapaino hukassa ja jalat maitohapoilla heti alkumetreillä.

On niin paljon kaikkee mitä en tajuu urheilusta ja omasta kunnostani. Tänään meen jonnekin jumppaan kun en viikonloppuna ehtinyt ja koitan tsempata tän viikon muutenkin urheillessa.