Viime talvi ei ollut erityisen pitkä, mutta pimeä se kyllä
oli. Nyt auringon paistaessa aamuisin rähmäiseen silmään ja vielä töistä
päästessäkin hengailevan taivaalla, huomaan ulkoilun kiinnostavan erityisen
paljon. Salitreeni ei juuri nyt innosta kovin paljoa, vaikka oon kerran viikossa ainakin siellä käynyt jotain
puuhaamassa. Oon lisäksi edelleen vähän
tietämätön miten raskaana jumppaisin, kun oon ollut saamaton hoitamaan
tapaamista personal trainerin kanssa ja oppimaan asiasta lisää.
Kävely raittiissa ulkoilmassa tuntuu lataavan henkisiä
aurinkokennoja tehokkaammin kuin mikään muu. Luonto herää ja tuntuu samalla
ravistelevan omilta harteiltakin talven pölyt ja horroksen. Menee melkein
hippeilyksi, mutta pikkulinnut kuulostaa iloisilta ja multakin tuoksuu jotenkin
toivoa herättävältä. Ytimissä tuntuu, että KESÄ tekee tuloaan! Juokseminen
olisi varmaan tosi hyvä harrastus, mutta oon ihan kuin Charlotte
Sinkkuelämästä, että en uskalla raskaana juosta. No okei, en oo ihan kuin
Charlotte, koska mun pitäis alottaa juokseminen uutena harrastuksena. Tyydyn
siis kävelyihin, jotka tuntuu myös seikkailuilta kun koko ajan ympärillä kuuluu
ja tapahtuu jotain. Samalla voi näppärästi myös tavata ystäviä ja puida elämää.
Vauva potkii ja maha kasvaa. Ostin uuden vaatekaapin. Kaikki
rullaa tosi hyvin.