tiistai 27. toukokuuta 2014

Good Kicks!


Marjo:
Roba 16:sta on auennut uusi lenkkariputiikki
Good Kicks! Sen perustajatiimi koostuu muotialan ammattilaisista, jotka jakavat intohimon katumuotia ja kivijalkakauppoja kohtaan. Mediatiedotteen mukaan lenkkarikulttuurin edistäminen mm. tapahtumilla, lanseeraustilaisuuksilla ja yhteistyöprojekteilla on yksi heidän tavoitteistaan eli bailui tiedossa! 


Hyllyistä löytyy lenkkareita naisille, miehille sekä lapsille. Kuuntelin aamulla Radio Helsingistä Good Kicksin Masan ja Tuomon haastattelun, jossa he kertoivat lenkkarikulttuurin noususta naisten keskuudessa. Itsekin tulee tsekattua salilla ja lenkkipoluilla upeita sniikkereitä ja onhan se siistiä js esim. joku kivan näköinen poika tulee kehumaan sun kenkii tai no oikeastaan mitä vaan, mut eniten itse saanut kehuja lenkkareista.

Good Kicksissä käydessä huomaat, että siellä ollaan sydämellä mukana lenkkaritouhussa. Viime viikolla putiikissa poiketessa omistajat teki New Balancen ostoja ja otti asiakkaat mukaan. Siellä me pistettiin lenkkareita parhaimmuusjärjestykseen oman mielen mukaan samalla tuntien ylpeyttä siitä, että just mun mielipiteellä on merkitystä.

Oon varma, että tää mesta tulee menestymään. Aion myös itse kantaa korteni kekoon ostamalla lenkkarini pienestä kivijalkakaupasta. Ärsyttää joskus oma laiskuus ja piittaamattomuus ostokäyttäytymisen suhteen. Ruikutan, kun pienet kaupat lopettaa, mutta en kuitenkaan tee ostoksiani siellä. Nyt sellainen peli loppuu!

Eka ostan lenkkarit after office -bailaukseen ja syksyllä toiset treeneihin. Tässä kuvakimara mun suokkareista ja fiilistelyä kaupalta

PS: Upear Good Kicks-paidat on Vuoden muotiteko-palkinnon voittaneen Pure Waste:n uutta mallistoa.











keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Treenikesä


Marjo:

Oon jutellut viime aikoina salilla eri ihmisten kanssa kesätreenaamisesta. Muutamat ovat kertoneet pitävänsä kesän jumppataukoa ja palaavansa harrastuksen pariin takaisin syksyllä. Joillain on ollut ihan hyvät argumentit kuten pitkän työmatkan taittaminen auton sijaan fillarilla, mutta toisilla se on silkkaa pelkkää vapaalle vaihtamista.

Viime kesä oli mun ensimmäinen treenikesä. Olen aina aiemmin kuvitellut harrastavani lämpimällä ilmalla niin paljon hyötyliikuntaa, etten tarvitse salitreeniä. Syksyllä löysien farkkushortsien vaihduttua vähän liiankin tiukoiksi käyneisiin farkkuihin olen huomannut, että jätskit, grilliruuat ja auringonottaminen on tainnut olla se juttu eikä liikkuminen. Viime kesä avasi silmäni salitreenaamiselle. Voin sanoa, että mulla ei oo ikinä ollut niin hyvä kunto tai fiilis omasta vartalosta kuin silloin. Totta kai se näkyi myös parempana jaksamisena arjessa.

Nykyään salimatkat taittuu fillarilla ja jos on tällainen tajari kuin minä, niin joskus tulee kelattua vähän edestakaisin hukkuneitten avaimien tai unohtuneitten tavaroiden takia. Tänään vatsatreenin jälkeisellä kotimatkalla puhkesi takapyörästä kumi ja jouduin taluttamaan fillarin keskustasta Kallioon. Se ei kuitenkaan haitannut, koska oli lämmin ilma, mulla on loma ja nää kaks ensimmäistä + treenin jälkeinen hyvä fiilis pitää mut loistotuulella. Muutenkin lomalla tuntuu, että jaksaa urheilla enemmän, kun tulee levättyä ja syötyä hyvin eikä stressattua melkein mistään.

Bring it on kesä!

Tässä viime kesänä kaverille otettu bodaushaaste-selfie.



torstai 8. toukokuuta 2014

30 vuotta!



Yhteistyökumppanimme Motivus täyttää 30 vuotta! Me halutaan onnitella 1984 syntynyttä junioria ja muistella kuinka siistiä oli täyttää kolmekymppiä!
Marjo:
Vietin viimeiset kuukaudet 29-vuotiaana Meksikossa opetellen rentoa elämää. Oon aina ollut vähän suorittajahenkinen, mutta 30-vuotiaana annoin vaan asioiden tapahtua. Ei ollut kelloa, puhelin pysyi välillä pidempiäkin aikoja kiinni, sekä sanoin seikkailuille mieluummin kyllä kuin ei.
30-vuotiaana vietin pisimmän ja yhden elämäni upeimmista kesistä. Pitkälle viikonlopulle Berliiniin otin mukaan vain hammasharjan & seikkailumieltä. Tämän jälkeen lähdin kiertämään Eurooppaa Costaricalaisen hc-bändin kanssa ja kun Suomessa tuli lunta olin matkustanut kolmen viikon ja kolmen päivän pituisille deiteille Teksasiin.
Tein muutamia vuoroja Roban Popot Sneaker Storessa ja luultavasti rennon meksikolaisasenteeni ansioista tein sinä kesänä ihan hirveän määrä uusia ystäviä. Joskus koti Kalliossa tuntui olevan niin pitkän matkan päässä keskustasta (tai Robasta), ettei sinne jaksanut mennä kuin kolmen päivän välein vaihtamaan vaatteet.
Aijai nyt, kun alkaa oikein kunnolla muistella niin olihan se ihanaa, mutta kyllä tää nykyinen hiukan suunnitelmallisempi ja rauhallisempi elämäkin on upeeta. Kiitti kolmekymppisyys, kun annoit suuntaa!

Piia:

30 vuotta on elämässä varmaan aina hetki pysähtyä miettimään mitä elämältään oikeasti haluaa? Itse luulin olevani ihan ok sen maagisen iän tullessa vastaan, mutta väärässäpä olin.

Pari kuukautta synttäreiden jälkeen muutin asumaan työhuoneelle muutaman neliön ikkunattomaan koppiin pitkästä parisuhteesta ja isosta asunnosta. Bailasin koko ajan ja tein läjän uusia kavereita. Ihana minimivastuullinen parin kuukauden jakso teki tosi hyvää taas kolmekymppisenä.

Synttäripäivänä mulla oli päällä upee vintagemekko, meikkaaja teki mulle meikit ja hiukset oli laitettu kauniisti. Sain olla koko illan kuningatar. Talo oli täynnä juhlaväkeä, joiden kanssa kukin mistäkin lusikasta heräillen, jatkettiin seuraavana aamuna yhteisellä herkkuaamiaisella. Nämä juhlat tietenkin mulle järjesti Marjo. Ystävät jo vuodesta 1997.


Motivuksessa juhlitaan synttäreitä hauskassa 80-luvun hengessä 7.-14.5.2014. Sporttikakkoset osallistuivat kasarikuvakilpailuun tällaisella aerobic pläjäyksellä. Pistä säkin spandeksit päälle ja päihitä meidät! Onnea Motivus 30 vuotta!