tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kuntotesti


Marjo:
Viime aikoina telkkarista on näkynyt, vaikka minkälaisia laihdutus- ja kunto-ohjelmia. Voittaessani kuntotestin Motivuksen synttäreitten kunniaksi järjestetystä valokuvakilpailusta, minulle tuli mieleen Jutan superdieetin yms. Mietin mitä ihmettä kuntotestissä oikein tehdään? Huudetaanko mulle, itkenkö, halataanko lopuks vai  mitä?

Kuntotesti suoritettiin pienessä huoneessa Centerin kuntosalilla Kampin keskuksessa. Siellä täytettiin lomakkeita, poljettiin fillaria, nosteltiin painoja, tehtiin vatsalihasliikkeitä ja saatiin lopuksi ”henkilökohtainen kuntokuva –tulokset ja arvioinnit”. Lomake käytiin läpi kunto-ohjaajan kanssa ja mietittiin yhdessä tulevaisuutta. Testaaja huomasi, että minua jännitti tosi paljon, joten esimerkiksi verenpaine otettiin kolmeen otteeseen.

Huomasin jo edellisellä viikolla villissä Hurrikaani-jumpassa, että minun pitäisi haastaa itseäni vähän enemmän. Kuntotestin tulokset olivat samaa mieltä. Tiesin, että käsivoimani ovat aika heiveröiset, mutta en olisi kuvitellut niiden olevan paremmat kuin yleisen kestävyyteni. Ohjaaja kertoi rasvaprosenttini olevan hiukan kohollaan, mutta selitti, ettei ole kuitenkaan syytä huoleen. Painoindeksi oli oukkidoukki, verenpaineet hyvät ja vatsalihakset tän kuntoilijan paras puoli.

Heikosta tuloksesta ärsyyntyneenä menin suoraan kuntotestistä Bodypump-tunnille. Seuraavina kahtena päivänä kävelin ”bodarikävelyä” jalat suorina ja kipeinä. Voin sanoa, että kuntotesti avasi silmäni. Tästä lähin yritän käydä jollain haastavammalla rääkkitunnilla ainakin kerran viikossa sekä syödä terveellisemmin ja kunto-ohjaajan käskystä myös enemmän.

Kuntotestissä aloin haaveilla kuntokeskuksessa järjestettävästä ”kuntokerhosta”, jossa voisi korottaa kuntoaan, laihduttaa, päästä eroon raskauskiloista tms ohjaajan avulla. Olisi kiva jos joku seuraisi tuloksiani ja tsemppaisi mukana. Myös ryhmänpaine ja uudet treenikaverit olisivat tervetulleita.

Juhannukseksi vähäiselle vedelle unohtuneet kukat muistuttavat mua kuinka voi käydä jos ei pidä huolta itsestään. Nyt on syöty, juotu, nukuttu ja kohta lähden treenaamaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti